Terveydenhuolto
Vakuutus
Ennen Kiinaan muuttoa kannattaa huolehtia ja tarkastaa oman komennusmatkavakuutuksen (tai vastaavan) kattavuus. Jotkut vakuutukset eivät esim. automaattisesti korvaa synnytyskustannuksia Kiinassa, vaan se pitää erikseen sopia vakuutusyhtiön kanssa. Joillain vakuutusyhtiöillä voi myös olla yhteistyökumppanit (sairaalat, lääkäriasemat), missä asiakkaan on käytävä.
Sairauden hoidon hinnalle vakavissa tapauksissa saattaa tulla hintaa, koska kyseisestä tapaukset saatetaan lähettää hoidettavaksi esim. Hong Kongiin tai Suomeen asti. Länsimaalaiset lääkäriasemat Shanghaissa ovat myös suhteellisen kalliita. Vakuutusehdoissa on hyvä myös olla nk. ”kotiutusehto” (repatriation), eli vakuutusyhtiö korvaa kuljetuksen Suomeen vakavissa tapauksissa.
Jos käytät (resepti)lääkkeitä, kannattaa varmistaa niiden saatavuus paikanpäältä etukäteen. Vakuutusyhtiöstä kannatta myös tarkastaa, millaista lääkehoitoa se Kiinassa korvaa. Osa vakuutusyhtiöistä ei esim. korvaa Kiinassa lääkäriltä haettuja allergialääkkeitä, jos allergia on jo todettu Suomessa (krooniset sairaudet). Vaikka Shanghai ei ole erityisen saastunut kaupunki, on se silti miljoonakaupunki, jonka saasteet voivat pahentaa hengitystieongelmia.
On myös hyvä tietää, että jos jollakin perheenjäsenistä on erikoinen veriryhmä, ei Aasiasta välttämättä löydy tätä verta.
Lääkäriasemat ja sairaalat
Tässä on mainittu muutama lääkäriasema ja sairaala, jossa puhutaan englantia.
Parkway Health Medical and Dental Center
Shanghai Center (Portman)
1376 Nan Jing Xi Lu, suite 203-4 (keskusta)
Parkway Health Hong Qiao Medical Center
2258 Hong Qiao Rd (Hong Qiao)
Parkway Health Mandarine City Medical Center
788 Hong Xu Lu, Suite 30 (Gubei)
Parkway Jin Qiao Medical and Dental Center
51 Hong Feng Lu, Jin Qiao (Pudong)
ww.healtwaymedical.com
HUOM! Suomalainen perhelääkäri Sofia Svartsjö
toimii tässä sairaalassa
Huashan Hospital
12 Wu Lu Mu Qi Zhong Lu, 19. krs www.huashan.org.cn/yuanban/huashan/eng.htm
Ruijin Hospital
197 Rui Jin Er Lu
Shanghai Second Medical University (Project HOPE)
1678 Dong Fang Lu (Pudong)
Shanghai East International Medical Center, A China & U.S. joint venture
551 Pu Dong Nan Lu (Pudong)
www.seimc.com.cn
Shanghai United Family Hospital and Clinics
1139 Xian Xia Lu, Chang Ning District
24-h ensiapupalvelu
www.shanghaiunited.com
Shanghai United Family Clinic at Shanghai Racquet Club
Jin Feng Lu, Lane 555, Hua Cao Town, Min Hang District
Medical (English speaking)
AEA International
021- 6295 0099
Tärkeitä numeroita
Palokunta 119
Poliisi 110
Ambulanssi 120
Näissä numeroissa ei saa välttämättä englanninkielistä palvelua
Vauvojen ja lasten terveydenhuolto
Shanghaista ei löydy useita länsimaalaisia lastenlääkkeitä. Niitä saattaa saada World Linkistä kalliiseen hintaan lääkärillä käynnin yhteydessä. Hyvä vaihtoehto on ottaa lääkkeitä tarvittava määrä mukaan Suomesta.
Suomesta kannattaa tuoda mukana:
- Disflatyl-tippoja vauvan ilmavaivoihin ja kolmen kuukauden koliikkiin
- D-vitamiinia
- natrium chloridia
- nenätippoja tukkoisuuteen
Lasten lääkäriasemia:
Parkway Health Medical and Dental Center
Shanghai Center (Portman)
1376 Nan Jing Xi Lu, suite 203-4 (keskusta)
Parkway Health Hong Qiao Medical Center
2258 Hong Qiao Rd (Hong Qiao)
Parkway Health Mandarine City Medical Center
788 Hong Xu Lu, Suite 30 (Gubei)
Parkway Jin Qiao Medical and Dental Center
51 Hong Feng Lu, Jin Qiao (Pudong)
Healthway Medical
1228 Biyun Road Pudong Shanghai
www.healtwaymedical.com
HUOM! Suomalainen perhelääkäri Sofia Svartsjö toimii tässä sairaalassa
Shanghai United Family Hospital and Clinics
1139 Xian Xia Lu, Chang Ning District
24-h ensiapupalvelu
www.shanghaiunited.com
Fudan University Children’s Hospital
183 Feng Lin Lu
Shanghai East International Medical Center, A China & U.S. joint venture
551 Pu Dong Nan Lu (Pudong)
www.seimc.com.cn
Shanghai Children’s Medical Center
1678 Dong Fang Lu (Pudong)
Rokotukset
Vaihtoehtoina on World Linkin amerikkalainen rokotusohjelma, jossa Word Link tilaa rokotteet Englannista tai rokotteiden tuominen Suomesta. Rokotuksista saa tietoa mm. kansanterveyslaitoksesta ja rokotustietokeskuksesta.
Raskausaika ja synnytys
Shanghaissa on kansainvälisen tason sairaaloita, joiden synnytysosastoja ulkomaalaiset naiset ovat käyttäneet. Jos harkitsee Suomeen lähtöä tai Shanghaihin jäämistä, niin tässä muutamia ajatuksia, joita voi pohtia:
Miksi jäädä Shanghaihin synnyttämään?
- voi olla rauhassa kotona
- ei tarvitse etsiä ja maksaa vuokra-asuntoa kotimaassa
- Shanghaissa on tuttu koti ja mahdollinen ayin apu
- mies pääsee varmemmin synnytykseen mukaan
Miksi palata Suomeen synnyttämään?
- ehkä enemmän luottamusta lääkäriin ja neuvolaan
- jos on komplikaatioita, Suomessa on ehkä turvallisempi olo
- kieliongelmia: haluaa ymmärtää, mitä synnytystilanteessa tapahtuu
- perhe ja tutut lähellä
Toimi näin, jos synnytät Suomessa ja palaat Shanghaihin vauvan kanssa:
- Ota mukaasi syntymätodistus (syntymäilmoitus). Pyydä pikalähetys sairaalasta seurakuntien keskusrekisteriin. Normaalisti todistus lähetetään keskusrekisteristä, mutta sen voi myös itse hakea.
- Täytä todistus, mutta jätä tyhjäksi kohta ”kummien nimet ”(pappi täyttää).
- Ristiäisissä pappi täyttää todistuksen ja vie sen seurakuntaan, joka puolestaan toimittaa sen takaisin keskusrekisteriin. Kun sovitte ristiäisistä huomauttakaa kiireellisyydestä saada syntymäilmoitus nopeasti takaisin keskusrekisteriin.
- Hae todistus keskusrekisteristä ja mene sen kanssa poliisiasemalle.
- Hae keskusrekisteristä virkatodistus ulkomaan viranomaista varten (englanninkielinen)
- Ota poliisiasemalle passia varten mukaan:
- virkatodistus lapsen kasteesta
- lapsi ja kaksi valokuvaa
- molempien vanhempien suostumus passin hakemiseen.
- jos molemmat eivät pääse poliisiasemalle, on toiselta vanhemmalta oltava kirjallinen suostumus
- Ota Kiinan suurlähetystöön mukaan (Vanha Kelkkamäki 11, Kulosaari):
- valokuva
- virkatodistus ulkomaan viranomaista varten
- kopio vanhempien viisumeista
Auta päivittämään sivun tietoja. Lähetä tarkat korjaukset ja lisäykset osoitteeseen: webmaster@shanghainsuomalaiset.com