Hallitus 2009
Tiedote jäsenille
Shanghain suomalaiset ry:n vuosikokous pidettiin kahdessa erässä siten, että 2.3.2009 pidetyssä kokouksessa käsiteltiin esityslistalla olleet sääntömääräiset asiat lukuun ottamatta tilintarkastusta ja vastuuvapauden myöntämistä vastuuvelvollisille vuodelta 2008. Tilinpäätöksen valmistuttua ja tilintarkastuskertomuksen saatuamme O´Malleys pubissa 27.3. pidetty jatkokokous hyväksyi yksimielisesti tilinpäätöksen, tilinpäätöskertomuksen ja myönsi vastuuvapauden edelliselle hallitukselle. Suurkiitokset vuoden 2008 uurastaneille hallituksen jäsenille !
Kokouksessa valittiin myös kuluvan vuoden hallitus, jonka kokoonpano tehtävineen on seuraava
Annukka Larkio pj
Oskar Helling vpj
Hilkka Heimonen tapahtumakoordinaattori
Minna Hirsimäki, tapahtumakoordinaattori
Anita Häikiö rahastonhoitaja, jäsensihteeri
Sanna Liljaranta, tiedottaja, sihteeri
Anna-Maija Mäkelä, kuukausilounasvastaava
Iisa Lönnmark-Blumberg, varajäsen
Mari Peterson, varajäsen
Kuukausittaisessa tapaamisessa O´Malleys´ssa oli läsnä myös Shanghain EXPO 2010 Suomen teamiläisiä: Mikko Puustinen, tiedottaja, Jouni Lehtonen, rakennusmestari sekä Jani Joenniemi, ohjelmakoordinaattori. Mikko Puustinen antoi tilannekatsauksen Expon valmisteluista ja toivotti shanghainsuomalaiset mukaan yhteistoimintaan.
Hyvät suomalaiset! Seuratkaa nettisivuillamme www.shanghainsuomalaiset.com olevia tiedotteita tulevista tapahtumista ja osallistukaa joukolla mukaan toimintaamme. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita!
Keväisin terveisin
Sanna Liljaranta
Shanghain Suomalaiset ry:n tiedottaja