Seminaari: Ekspatriaattielämän sietämätön keveys


Shanghain suomalaisten asiantuntijaseminaarit jatkuvat. Seuraavaksi Annika Oksanen tarkastelee ekspatriaattielämää väitöskirjansa Siirtonaisena Singaporessa (Helsingin yliopisto, 2006) pohjalta.

Siitä huolimatta, että väitöskirjassa näkökulma on komennukselle mukaan lähteneen naisen, väitöskirja kuvaa nimenomaan sellaisia ekspatriaattielämän puolia, jotka koskettavat vahvasti myös lähetettyä työntekijää. Väitöskirjassa kritisoidaan liiketaloustieteen luomaa romantisoitua kuvaa ekspatriaattielämän arjesta. Mikä on se kulttuuri, johon meidän ekspatriaatteina oletetaan sopeutuvan? Mikä on mukaan lähtevän naispuolison todellinen rooli? Mitkä ovat komennuksella olevan parisuhteen pahimmat kompastuskivet?

Annika ei ole opiskellut ekspatriaattielämää ainoastaan teoriassa, vaan hänellä on ulkomaantyökomennuksista viidentoista vuoden omakohtainen kokemus.

Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan aihepiiristä, joka herättää väkeviä tunteita puoleen ja toiseen.

Tilaisuuden tiedot:

Aika: 23. helmikuuta 2010 klo 10:30

Paikka: 3TOP -ravintola, yläkerta

Osoite: 47 Xinle Lu, near Xiangyang Lu, French Concession
Osoite kiinaksi: 新乐路47号,近襄阳路

Kuukausilounas järjestetään samassa ravintolassa seminaarin jälkeen. Voit osallistua joko molempiin tai vain toiseen tapahtumaan.

Hinta: Tilaisuus on maksuton Shanghain suomalaiset ry:n jäsenille. Jäseneksi voi liittyä nettisivuillamme ja jäsenmaksun (200 RMB/talous) voi maksaa paikanpäällä.

Ilmoittautuminen: perjantaihin 19.2. mennessä osoitteeseen ilmoittautuminen@shanghainsuomalaiset.com.

Tervetuloa!