"Suomi sydämessä" ulkosuomalaisjuhla
Arvoisa vastaanottaja,
Siirtolaisuusinstituutti järjestää Turussa 1.-4.7.2011 (siis ensi vuonna) suuren ulkosuomalaisjuhlan ”Suomi Sydämessä”. Tilaisuus on tarkoitettu ulkomailla asuville suomalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Suomestahan on muuttanut lähihistorian aikana noin 1.3 miljoonaa henkeä, joista noin miljoona on jäänyt ulkomaille pysyvästi.
”Suomi Sydämessä” -juhlien aikana pidetään esitelmiä, näytellään, tanssitaan ja urheillaan. Samoin eri viranomaisilla ja järjestöillä on omat informaatiotiskinsä. Odotamme tilaisuuteen noin tuhatta henkeä. Tämän lisäksi tulevat tietysti paikalliset asukkaat, joille osa tilaisuuksista on vapaita. Juhlat järjestetään Turun keskustassa kolmessa paikassa: Siirtolaisuusinstituutissa, VPK:n talolla sekä merimuseo Forum Marinumissa. Samaan aikaan Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunkina, joten oheistapahtumia on monenlaisia. ”Suomi Sydämessä” -tilaisuuden pääkielet ovat suomi ja englanti.
Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan ulkosuomalaisjuhlaamme. Toivomme myös, että voisitte mahdollisimman paljon informoida tilaisuudestamme omien verkostojenne ja yhteyksienne kautta.
Annamme tilaisuudesta mielellämme lisätietoja. Tietoa löytyy jo nyt myös kotivisuiltamme www.siirtolaisuusinstituutti.fi/usj/
Syyskuussa avaamme lopulliset kotisivut. Järjestäjien puolesta tiedusteluihin vastaa tutkimusassistentti Heini Hartikainen. Hänen yhteystietonsa ovat alla.
Hyvää kesää,
Ismo Söderling
Johtaja
Siirtolaisuusinstituutti
+358-50-511 3586
isoder@utu.fi
Heini Hartikainen
Siirtolaisuusinstituutti
+35822840 457
hvhart@utu.fi