Karjalanpiirakkakurssilla kaulittiin, rypytettiin ja nautittiin

Nopealla aikataululla ideoitu karjalanpiirakkakurssi järjestettiin 6.4. Pullolan perheen keittiössä. Shanghaissa vieraileva Anna-Liisa Määttänen jakoi piirakkatietoutta ja opasti shanghailaisia kotoisten herkkujen tekemisessä.

Anna-Liisa oli keittänyt riisipuurot valmiiksi jo edellisenä päivänä. Taikina valmistettiin leivontapaikassa yhteisvoimin.  Taikinan kaulitseminen tuotti ensin vähän ongelmia, koska kunnon kaulimia ei riittänyt kaikille.  Piirakoista tuli kuitenkin hyviä ja kuten kotonakin aina, viimeinen pellillinen paloi. Piirakoita riitti kaikille lounaaksi mahan täydeltä ja jokainen sai vielä lämpimäiset kotiinsa.

Kukaan ei leipomisen lomassa ehtinyt pitää kunnolla kirjaa reseptistä tai työvaiheista, mutta Hanna Kylmäluoma jakaa kanssanne omat muistiinpanonsa, joissa ohje löytyy suurin piirtein täydellisenä. Kokeneemmat leipojat tekevät tietenkin kaiken ns. näppituntumalla, mutta tässä kaikille aloittelijoille perusohje.

Taikina:

2,5 dl vettä
1/2 kg hienoja ruisjauhoja (esim. City Shopista)
2 tl suolaa

Huom! Tarvittava veden määrä vaihtelee jauhojen mukaan. 

-Sekoita ainekset keskenään.
-Vaivaa kunnes taikinassa sitkoa. Sitko on tärkeää, etteivät piirakoitten reunat halkeile.

Täyte:

Puuroriisiä
Maitoa
Suolaa
1 kananmuna

-Keitä riisipuuro ohjeen mukaan, lisää joukkoon reilusti suolaa.
-Anna puuron vetäytyä, voit halutessasi keittää sen jo edellisenä päivänä.
-Lisää lopuksi joukkoon 1 kananmuna sekä tarpeen mukaan maitoa. Kananmuna tuo täytteeseen kauniin kiillon.

1. Kauli taikinasta iso levy, josta painele irti esim. vesilasilla painaen pieniä ympyröitä.
2. Kauli kukin taikinanpala pyöreähköksi ohueksi levyksi ja lisää keskelle sopiva määrä täytettä.
3. Seuraavaksi ehkä vaikein vaihe: rypytä reunat molemmilta puolilta kohti keskustaa. Anna-Liisan vinkki oli aloittaa rypytys keskeltä ja jatkaa siitä vuoron perään kohti piirakan kärkiä.
4. Paista 250-300-asteisessa uunissa kunnes kullanruskeita (arviolta noin 10-20 min.)
5. Sivele voisulalla. Voisulan joukkoon voit lisätä maitoa, jottei se ole aivan niin rasvaista.

Kuvia kurssilta:

Keskittynyttä toimintaa: edessä Wang Zheng ja Hanna Kylmäluoma

Kurssin vetäjä Anna-Liisa ja upeat karjalanpiirakat

 

Teksti Anita Häikiö ja Hanna Kylmäluoma, kuvat Anita Häikiö