Pienten lasten äidit ja odottajat istuivat iltapäivää yhdessä

Ryhmä Shanghaissa asuvia äitejä kokoontui sateisena tiistaipäivänä Yanlord Gardenin compaundissa. Kerta oli ensimmäinen, kun kokoontuminen järjestettiin, mutta ei jää viimeiseksi. Iloinen puheensorina käynnistyi heti ja mukana olleet lapset pääsivät leikkimään ja kuuntelemaan suomalaista musiikkia Fröbelin palikoiden tahtiin. Tarjoilu oli pääsiäisaiheinen ja pöytää koristivat iloisen värikkäät pajunkissat. Suomesta oli saatu myös hiukan pääsiäisohraa koristamaan kattausta.

Juttu luisti ja sen lomassa kerättiin mammoja askarruttavia asioita paperille. Monia asioita on opittu kantapään kautta, tai sitten tärkeitä juttuja vielä pohdittiin, ennen vauvan maailmaan tuloa. Kokoontuneet äidit laittoivat paperille kysymyksiä liittyen odotusaikaan, kuten mistä ostaa äitiysvaatteita tai mistä löytää vauvalle tarvikkeita. Pienten lasten äidit pohtivat mm. ruoka-asioita, ilmansaasteita ja harrastusmahdollisuuksia vauvan kanssa.

Ryhmä on kokoamassa pientä opaskirjasta asian tiimoilta. Toivottavasti se saadaan suomalaisäitien iloksi jo seuraavalla kerralla, joka järjestetään tiistaina 27.4.2010, eli juuri ennen vappua. Tarvitsemme edelleen hyviä vinkkejä oppaaseemme, eli tule mukaan huhtikuussa! Jos sää sallii, voimme pitää piknikin taloyhtiön puistoalueella.

Kuvia tapahtumasta:


Upea pääsiäispöytä


Kuvassa Sirkku Laurila, Anna Savtchenko ja hänen tyttärensä Gabriella sekä tapaamisen koollekutsujan Jennin tyttö Mirella

 

Teksti ja kuvat Jenni Simppula