Pääsiäisen perhekirkko palmusunnuntaina 28.3.

Kevään toistaiseksi taatusti kaunein päivä saatteli pääsiäisen perhekirkkoon tulijat Pudongin hienolle villa-alueelle, jossa pääsiäistilaisuus pidettiin Rytkölän perheen olohuoneessa.  Pappi Juri Veikkola saapui Hong Kongista saakka toimittamaan pääsiäiskirkkoa Shanghain suomalaisille perheille.

Palmusunnuntaina pidetyssä perhekirkossa oli paikalla noin parisenkymmentä henkilöä ja tunnelma oli alun tutustumisten jälkeen välitön ja lämmin. Pääsiäisen sanomassa on kärsimyksen ja kuoleman läsnäolosta huolimatta ilon ja uuden alun ainekset Jeesuksen ylösnousemuksen ansiosta. Pääsiäiskirkossa syvennyttiin pääsiäisen tapahtumiin seuraten tarinaa niin eläväisen Veikkolan kertomana, kuin seinälle heijastettujen kuvien johdattelemana. Välillä laulettiin tuttuja virsiä papin säestäessä kitaralla.

Pääsiäiskirkon lopuksi nautittiin ehtoollinen, jossa lapset saivat vanhempien halutessa siunauksen. Tavanomaisuudesta poiketen kolehti kerättiin kolehtivideon esityksen jälkeen. Kolehtivideossa päästiin tutustumaan Suomen lähetysseuran ylläpitämän Tan Ka Wanin huumevieroituskeskuksen toimintaan, joka oli kolehtirahojen kohteena tällä kerralla. Keskus toimii lähellä Hong Kongia. Juri Veikkolan mukaan keskuksessa voi myös vierailla, kunhan ottaa ensin yhtyettä häneen.

Pääsiäiskirkko onnistui nostattamaan pääsiäistunnelmaa, jota Shanghaissa on muuten vaikea löytää. Kirkon jälkeen nautittiin vielä aurinkoiset kirkkokahvit kanelipullan ja pikkuleipien kera. Pullat oli pyöräyttänyt suomalaiskokki Kimmo Lahti.

Kuvia tapahtumasta:


Violetti on pääsiäisen alusajan ja paaston ajan liturginen väri.


Pappi Juri Veikkola aloittelemassa pääsiäiskirkkoa


Pääsiäinen on ylösnousemuksen aikaa. Tipu symboloi ylösnousemusta ja iloa uudesta mahdollisuudesta.


Mukana oli parikymmentä Shanghaissa asuvaa suomalaista


Kuvat elävöittivät kertomusta tuhlaajapojasta


Nuorimmaisetkin jaksoivat seurata tarkkaavaisesti pääsiäiskirkkoa.


Shanghain suomalaiset ry toivottaa kaikille oikein mukavaa pääsiäistä!

 

Teksti ja kuvat Lotta Soini