Kuukausilounas Pudongin Alla Torressa
Shanghain suomalaiset ry:n maaliskuun kuukausilounas järjestettiin maanantaina 15.3. Pudongissa Alla Torre -ravintolassa. Vaikka ravintola oli hieman hankala löytää, pääsivät kaikki lopulta onnellisesti perille italialaisten patojen ääreen. Kotoisasti sisustetun ravintolan lounaslistalta löytyi kattava valikoima italialaisia alku- ja pääruokia. Maittavan aterian viimeisteli jälkiruokapöytä, jossa oli tarjolla hedelmiä, keksejä ja leivoksia.
Lounaalle saapui yhteensä jopa 18 aikuista sekä suloinen 1-vuotias Mirella. Paikalla oli myös paljon toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä, joten uusia tuttavuuksia solmittiin. Lounaalle osallistui myös yhdistyksen entinen puheenjohtaja Annukka Larkio, joka toi terveisensä Suomesta. Hän kertoi nauttivansa Shanghain matkan aikana monista kaipaamistaan asioista, kuten kaupungin runsaasta kulttuuritarjonnasta.
Ruokailun lomassa käyty keskustelu oli vilkasta ja se risteili kiinankielen opiskelusta suomalaisyhteisön merkitykseen Sahanghaissa asuville. Ilmojen lämpiäminen tuntui olevan monen toivomuslistalla korkealla sijalla ja porukassa pohdittiin, milloin kuukausilounaasta tarkenisi nauttia ulkona terassilla.
Seuraava kuukausilounas järjestetään on maanantaina 12.4.
Kuvia tapahtumasta:

Hmm... mitähän sitä tilaisi herkkumenusta lounaaksi?

Pöytäkeskustelu kävi vilkkaana isossa pöydässä.

Shanghain suomalaiset ry:n uutta ja vanhaa hallitusta. Etualalla vasemmalla viime vuoden puheenjohtaja (tammi-elokuu) Annukka Larkio, takana rahastonhoitaja Anita Häikiö sekä edessä oikealla kuukausilounasvastaava Anna-Maija Mäkelä.
Teksti Hanna Kylmäluoma, kuvat Anita Häikiö.