Expo 2010: vapaaehtoishaku Suomi-päivään sai jatkoa!

Shanghain maailmannäyttely, eli Expo 2010, järjestetään 1.toukokuuta ja 31. lokakuuta välisellä ajalla kuluvana vuonna. Expo 2010:n ennustetaan houkuttelevan alueelle yli 70 miljoonaa kävijää.

Yksi tärkeimmistä päivämääristä Suomen osallistumisprojektissa tulevan puolen vuoden aikana on Suomi-päivä 27. toukokuuta. Tuona päivänä suomalainen kulttuuri tulee olemaan esillä useilla eri näyttämöillä Expon sisällä ja Suomi on kirjaimellisesti maailman keskipisteenä. Maailmannäyttelyn esiintymislavat ja tapahtumapaikat ovat yli sadan suomalaisen muusikon, tanssijan, näyttelijän tai taiteilijan näyttämönä päivän aikana.

Suomi-päivään tarvitaan edelleen runsaasti vapaaehtoisia. Tehtäviä tulee jatkuvasti lisää, kun tapahtumapäivä lähenee. Tehtävät vaihtelevat kutsuvieraiden ohjaamisesta esiintyjien ja yleisön oppaan tehtäviin tai ja lahjakassien pakkaajista juoksutyttöjen ja -poikien hommiin.

Vapaaehtoiselta odotetaan reipasta olemusta, toimintakykyä  ja palveluasennetta. Osa tehtävistä edellyttää Shanghai-tuntemusta. Kielitaito: hyvä englanti ja vähintään auttava kiina sekä joissakin tehtävissä suomenkieli. Tehtävään tulee sitoutua koko päiväksi (aamusta iltaan).

Apua tarvitaan myös ainakin seuraavina päivinä varsinaisen Suomi-päivän 27.5. lisäksi: 25., 26., ja 28.5. Ilmoita, jos voit olla käytettävissä useamman päivän. Vapaaehtoiset akkreditoidaan tapahtumaan.

Vaivanpalkaksi vapaaehtoiset saavat upean työkokemuksen ja pääsevät osallistumaan Expo-järjestelyihin, lounaan työpäivinä, t-paidan sekä yhden sisäänpääsylipun maailmannäyttelyyn jonakin toisena päivänä (ei peak-päivänä). Ilmoittauduthan tehtävään sitovasti.

Lisätietoja vapaaehtoispäivistä antaa Lotta Soini osoitteessa lotta.soini@finlandatexpo2010.fi

Ilmoittaudu tällä lomakkeella:

Etu- ja sukunimi

Haluan vapaaehtoiseksi, koska...

Ilmoittaudun seuraaviin päiviin:

Ilmoita kaikki päivämäärät 25., 26., 27. ja/tai 28.5., jotka sopivat sinulle ja huomioi, että sinun tulee olla käytettävissä koko kyseinen päivä.

Paidan koko (N ja M mallit)

Puhelinnumero

Sähköpostiosoitte

Muuta kommentoitavaa (esim. ilmoita jos voit olla muinakin ajankohtina käytettävissä Expo-apulaisena)