Tiikerin vuosi on alkanut

Helmikuun 14. päivä 2010 vaihtui kiinalainen uusi vuosi ja samalla Härän vuosi Tiikerin vuodeksi.  Uutena vuotena kiinalaiset matkustavat sankoin joukoin kotipaikkakunnilleen. Tänään lauantaina unohdetaan lomatunnelmat ja palataan työhön Spring Festivalin jälkeen.

Tiikerin vuotta pidetään onnekkaana ja tulossa onkin todennäköisesti runsaasti esimerkiksi hääjuhlia. Lapset, jotka syntyvät Tiikerin vuonna perivät kiinalaisten uskomusten mukaan tiikerin ominaisuuksia: Tiikeri on nopea toimimaan ja tekee suuria ratkaisuja kuitenkaan hätiköimättä. Tiikeri on myös rohkea, kunnioitusta herättävä, välillä ahne ja julmakin, mutta silti arvostettu.

Shanghaissa kiinalaista uutta vuotta juhlittiin perinteisin menoin. Yu Yuan puutarhan ”The Year of the Tiger” ja ”Expo Lantern Temple Fair” houkuttelivat hurjat 2,2 miljoonaa kävijää kiinalaisen uuden vuoden loman aikana! Juhlatunnelmaa lisäsivät entisestään ensimmäistä kertaa 57 vuoteen uuden vuoden ensimmäiseen päivään osunut Valentine’s Day, sekä EXPO 2010, johon liittyviä tapahtumia järjestettiin ympäri kaupungin nähtävyyksien.

Uuden vuoden muita suosittuja vierailukohteita olivat Yu Yuanin puutarhan lisäksi pilvenpiirtäjät, Expo 2010 -teemainen pioninäyttely kasvitieteellisessä puutarhassa ja Expo Puzzle Temple Fair Guyi-puutarhassa. Yhteensä Shanghaissa arvioitiin käyneen 2,6 miljoonaa kaupungin ulkopuolista vierailijaa.

Kiinalaisen astrologian mukaan Tiikerin vuosi päättyy 2. helmikuuta 2011 muuttuen siten 3. helmikuuta 2011 Jäniksen vuodeksi. Lisätietoa 2010 kiinalaisista vapaa- ja juhlapäivistä löydät esimerkiksi tästä linkistä. Hyvää Tiikerin vuotta kaikille!


Teksti Lotta Soini, lähteet: luento 3.2. Marybell Hu, Shanghai Daily