Vuosikokouksesta vauhtia uuteen vuoteen

Shanghain suomalaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin tutussa paikassa, O’Malley’s Pubissa eilen 11. helmikuuta. Paikalla oli kolmetoista jäsentä, jotka pääsivät kuulemaan mennen vuoden kertausta ja seuraavan vuoden tulevia suunnitelmia.

Alkua päätettiin viivästyttää akateemisen vartin verran, sillä sää oli huono ja Shanghaissa se tarkoittaa automaattisesti vaikeuksia julkisten kulkuvälineiden saamisessa. Vuosikokouksen virallisesta luonteesta huolimatta asialistalla edettiin reipasta vauhtia ja tavoitteena oli päättää kokous tunnissa. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Helling, sihteeriksi Lotta Soini ja pöytäkirjan tarkastajaksi Ina Sulkanen.

Mennyttä ja tulevaa toimintaa

Kokouksen puheenjohtaja Helling kertoi yhdistyksen toiminnasta vuonna 2009 vuosikertomukseen nojautuen. Hallitus menetti vuoden aikana kaksi jäsentään kesken kauden paluumuuttojen vuoksi. Henkilövaihdokset aiheuttivat lisähaasteita. Jäseniä oli vuoden lopussa tasan 500. Määrä on suunnilleen sama kuin aikaisempina vuosina.

Toistuvia yhdistyksen tapahtumia viime vuonna olivat kk-lounaat, uusien kahvit, jalkahieronta, Hakkapeliittojen sählyvuoro ja O’Malley’s ilta joka kuukauden viimeinen perjantai. Itsenäisyyspäivän juhla järjestettiin vuonna 2009 yhteistyössä Finnish Business Council Shanghain ja Suomen pääkonsulaatin kanssa. Joulujuhlaa ei järjestetty, vaan kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen panostettiin hieman tavanomaista enemmän. Loppuvuodesta aloitettiin myös asiantuntijaluentosarja ja Annika Oksasen ideoima kirjallisuuspiiri. Yhdistyksen kirjasto toimii pääkonsulaatin tiloissa ja sieltä löytyy noin 400 kirjaa ja DVD-levyjä.

Vuoden 2010 toimintasuunnitelmasta löytyy edellä mainittujen tapahtumien lisäksi mm. ensiapukoulutus, joka pyritään järjestämään jälleen syksyllä 2010. Tiedotustoimintaa jatketaan aikaisempaan tapaan. Suunnitteilla on uuden julkaisujärjestelmän perustaminen, joka helpottaisi päivitystyötä huomattavasti. Viime vuonna aloitettua mentorointia jatketaan ja parannetaan käytännön kokemusten perusteella. Vuoden aikana pyritään järjestämään esimerkiksi retkiä lähikaupunkeihin tai kauemmaksikin, mikäli mukaan saadaan organisointihaluisia jäseniä.  Shanghain suomalaiset toimii mielellään kaikkien toteuttamiskelpoisten suunnitelmien tukijana ja antaa tiedotusapua. Ideoita uusiin toimintoihin on yllin kyllin.

Shanghain suomalaiset toimii Suomi-koulun kannatusyhdistyksenä.  Suomi-koulu toimii Shanghaissa kahdessa toimipisteessä ja sen yhteydessä on myös lastenkirjasto. Suomi-koulu tekee vuosittain oman toimintakertomuksen ja -suunnitelman.

EXPO, sponsoreita ja uusi ilme

Vuonna 2010 Shanghaissa järjestetään maailmannäyttely. Tulossa on paljon arvovieraita ja 27.5. Suomi-päivään odotetaan myös tasavallan presidenttiä. Shanghain suomalaiset ry toivoo, että vuoden aikana päästään tekemään hyvää yhteistyötä EXPO-tiimin kanssa. EXPO:n tapahtumat tulevat koskettamaan Shanghain suomalaiset ry:tä ainakin muutaman teemapäivän osalta.

Shanghain suomalaisilla on vuonna 2010 uusia sponsoreita ja yhteistyökumppaneita. Finnair sponsoroi järjestön nettisivuja myös vuonna 2010. Yhteistyökumppaneista ovat jo vahvistuneet Smart Direct, Miracle Mandarin ja Ulkopsykologit. Muitakin sponsoreita on neuvottelun alla.

Shanghain suomalaisille tehtiin vuonna 2009 oma logo, jonka suunnittelu Teemu Räinä. Vuonna 2010 tullaan lanseeraamaan jäsenkortti, joka mahdollistaa uusien yhteistyökumppaneiden hankkimisen tunnistuksen helpottuessa. Myös käyntikorttipalvelu lanseerataan ensi vuonna.

Talous ja jäsenmaksu 2010

Rahastonhoitaja 2009 Anita Häikiö esitteli tasetta ja tuloslaskelmaa ja kertoi hieman lukujen taustoista. Järjestö tuotti voittoa pitkälti itsenäisyyspäivän juhlan tuloksen ansiosta, sekä siitä syystä, että menot ovat pysyneet hyvin kurissa. Yhdistys ei korvannut esimerkiksi hallitusten jäsenten kuluja.

Tilintarkastajana vuonna 2009 toiminut Tero Kosonen antoi kiitosta Anita Häikiölle erittäin täsmällisesti tehdystä kirjanpidosta. Hänen mukaansa tilintarkastajana työskenteleminen olisi erittäin helppoa puuhaa, jos kaikissa yhdistyksissä toimittaisiin samalla tarkkuudella. Hän luki myös virallisen tilintarkastuskertomuksen ja esitti kokoukselle tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä hallitukselle.

Anita Häikiö kertoi myös seuraavalle vuodelle tehdyn tulo- ja menoarvion taustoista. Suomi-seuralta tullaan anomaan apurahaa 200 €. Tapahtumiin on budjetoitu suunnilleen samat summat kuin edellisenä vuotena, sillä lisäyksellä, että EXPO 2010 -otsikon alle on varattu hieman rahaa.

2010 jäsenmaksuksi ehdotettiin 200 RMB/perhe ja 100 RMB/opiskelija. Yhdistyksellä ei ole liittymismaksua, eikä sitä myöskään haluta kerättäväksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tulevana vuonna jäsenmaksun maksamiseen kiinnitetään tarkemmin huomiota ja jäsenkirjeiden postituslistalla pysyvät toukokuun alusta alkaen vain jäsenmaksunsa maksaneet. Tämä on vähintäänkin reilua maksuista huolehtiville jäsenille. Jäsenmaksun voi maksaa kenelle tahansa hallituksen jäsenelle missä tahansa tapahtumassa tai Handelsbankenin Suomen tilille. Lisäksi maaliskuussa tullaan järjestämään tapaamisia, joissa sen voi maksaa käteisellä hallituksen jäsenille.

Uusi hallitus 2010

Vuoden 2009 hallitus teki vuosikokoukselle ehdotuksen seuraavan vuoden hallituksesta. Kokoonpano oli koottu halukkuutensa ilmoittaneiden jäsenten keskuudesta. Hallituksen esitys hyväksyttiin ilman keskustelua. Vuoden 2010 hallituksen jäsenet ovat:

Varsinaiset jäsenet: Minna Hirsimäki (jatkaa), Anita Häikiö (jatkaa), Anna-Maija Mäkelä (jatkaa), Oskar Helling (jatkaa), Hanna Kylmäluoma (uusi), Lotta Soini (uusi) ja Peter Zeitlin (uusi).

Varajäsenet: Hilkka Heimonen (siirtyy varajäseneksi) ja Leena Salminen (uusi).

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Helling.

Tilintarkastajaksi valittiin yksimielisesti Antti Toiviainen (Nordea) ja varatilintarkastajaksi Liisa Veijalainen (Handelsbanken).

Finnish Business Council Shanghain puheenjohtaja Tero Kosonen oli pyytänyt puheenvuoroa esityslistan muut asiat -kohdassa. Hän ja kiitti Shanghain suomalaiset ry:tä yhteistyöstä viime vuonna. FBCS toivoo hedelmällistä yhteistyötä myös vuonna 2010 ja muistuttaa, että kaikki Shanghain suomalaisten jäsenet ovat edelleen tervetulleita FBCS:n tapaamisiin.

Tunnin ja kaksi minuuttia kestänyt kokous päättyi puheenjohtajan nuijan kopautukseen klo 19:16.

Kuvia tapahtumasta:


Kokouksen puheenjohtaja Oskar Helling ja vuoden 2009 rahastonhoitaja Anita Häikiö


FBCS:n puheenjohtaja ja viime vuonna tilintarkastajana toiminut Tero Kosonen sekä 2009 kuukausilounasvastaava Anna-Maija Mäkelä


Aarno Mäkelä, Hanna Kylmäluoma, Antti Putkivaara ja Leena Salminen kokoustamisen tuoksinnassa


Pöydän pää, eli Hanna, Jenni Simppula, Leena sekä Päivi ja Ina Sulkanen


Toisessa päässä kokouspöytää sihteeri Lotta Soini, Anita, Oskar ja Tero ja Anna-Maija

Shanghain suomalaiset ry lähtee erittäin mukavin tunnelmin uuteen tiikerin vuoteen sopivasti kiinalaisen uuden vuoden alla. Tule mukaan toimintaan!

 

Teksti ja kuvat Lotta Soini