2009 hallitus kokoontui viimeisen kerran 12.1.
Shanghain suomalaiset ry:n vuoden 2009 hallituksen viimeinen kokous järjestettiin 12.1. Grape-ravintolassa. Läsnä oli neljä hallituksen varsinaista jäsentä sekä neljä muuta jäsentä.
Kokous sujui mukavasti teekuppien kilinän tahdittaessa sen etenemistä. Jäsenmäärän todettiin olleen vuoden vaihteessa uskomattomasti tasan 500 jäsentä! Se kasvoi itsenäisyyspäivän juhlan ansiosta vielä aivan loppuvuodesta. Tänä vuonna jäsenmäärä saataneen nostettua tuon maagisen luvun yläpuolelle. Vuoden 2010 jäsenmaksut vahvistetaan virallisesti 11.2. järjestettävässä vuosikokouksessa, mutta niitä voi jo maksaa kaikille hallituksen jäsenille missä tahansa tilaisuudessa.
Shanghain suomalaiset otti kunnon loppukirin vuoden 2009 loppuun. Siinä auttoivat hienosti sujuneet tilaisuudet, jotka keräsivät mukaan paljon uusia ja vanhoja shanghailaisia. Suurimpana ja kauneimpana järjestetyistä tapahtumista oli yhteisponnistuksena FBCS:n ja Suomen pääkonsulaatin kanssa organisoitu itsenäisyyspäivän juhla 6.12., johon ilmoittautui jopa 237 henkilöä. Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus 12.12. keräsi sekin jopa sata suomalaista nauttimaan jouluisesta tunnelmasta. Shanghain suomalaisten joulujuhla jätettiin järjestämättä joulukuun tapahtumaruuhkan vuoksi, mutta kaksi edellä mainittua tapahtumaa korvasivat sen puuttetta onnistuneesti.
Hallituksen kokouksessa luotiin katsetta myös tulevaan. Ennen vuosikokousta 11.2. ehtii tapahtua vielä paljon. Totti Karpela saapuu Shanghaihin vetämään turvallisuuskoulutuksen henkilökohtaisesta turvallisuudesta 23.1. Tulossa on myös kuukausilounas 28.1. ja kirjallisuuspiirin tapaaminen 3.2. Seuraa tapahtumakalenteria ja pysyt vauhdissa mukana!
Kokouksessa keskusteltiin asiasta, joka jää helposti huomaamatta Shanghai-keskeisessä toiminnassamme. Lähes kaikki Shanghaissa asuvat palaavat jossain vaiheessa takaisin Suomeen. Paluuseen liittyy paljon ongelmia sekä itse ekspatriaattien että heidän perheidensä näkökulmasta. Jatkossa pyritään järjestämään enemmän tilaisuuksia, joiden keskipisteenä ovat paluumuuttajat ja heitä koskettavat asiat, kuten esimerkiksi käänteinen kulttuurishokki, Suomen elämään uudelleensopeutuminen ja verkostojen uudistaminen ja ylläpito paluun yhteydessä. Pohdittiin myös Suomeen palanneiden organisoitumismahdollisuuksia. Kiitos asian esille nostamisesta kuuluu kokouksessa mukana olleelle Teijo Nurmelle.
Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita olivat mm. vuosikokousasiat sekä nettisivut, jotka ovat järjestön keuhkot. Vuonna 2010 jäsenistö tulee saamaan jäsenmaksulleen entistä enemmän vastinetta aktivoituneen yhteistyökumppanihankinnan kautta. Mentorointi alkaa täydellä teholla vuoden vaihteesta. Kirjasto on toiminnassa ja toimintaa kehitetään edelleen Tarja Matikan johdolla. Meneillään on myös jäsenrekisterin uudistamisprojekti.
Viimeisessä kokouksessa ilmassa oli aistittavissa haikeutta, mutta toisaalta myös intoa seuraavan vuoden toimintaa kohtaan. Ensi vuotta värittää Shanghain maailmannäyttely 2010. Paljon muutakin uutta on luvassa.
Vuosikokous on ensimmäinen todellinen uuden vuoden suunnannäyttäjä. Sinne toivotaan paikalle mahdollisimman paljon toiminnasta kiinnostuneita. Vuosikokous järjestetään 11.2. klo 19:00. O’Malleys -ravintolassa. Tervetuloa!
Kuvia kokouksesta:

Jenni Simppula ja hallituksen 2009 varapuheenjohtaja Minna Hirsimäki kokoustamisen lomassa

2009 puheenjohtaja Oskar Helling sekä suomalaisten kirjastosta vastaava Tarja Matikka värjöttelevät kylmässä kokoustilassamme
Teijo Nurmi, 2009 hallituksen tapahtumakoordinaattori Hilkka Heimonen ja jäsensihteeri-rahastonhoitaja Anita Häikiö
Teksti ja kuvat Lotta Soini