Sonata Arctica ja Ensiferum Kiinan kiertueella

Suomalainen raskaampi musiikki raikaa Shanghaissa jo tällä viikolla! Sonata Arctica esiintyy The Mao Live Housessa tämän viikon sunnuntaina 10.1. Hieman tuntemattomampi suomalaisyhtye Ensiferum esiintyy puolestaan YuYinTangissa ensi viikon keskiviikkona 13.1.

Sonata Arctica on vuonna 1996 perustettu kemiläinen melodista metallimusiikkia soittava yhtye. Yhtye on julkaissut kuusi studioalbumia, joista kaikkia on myyty Suomessa kultalevyyn oikeuttava määrä. Sonata Arctican uusin albumi The Days of Grays julkaistiin Suomessa 16. syyskuuta ja se myi kultaa Suomessa julkaisupäivänään. Sonata Arctica tulee Shanghaihin Taipeistä. Kiertue jatkuu Japaniin, jossa yhtye heittää viisi keikkaa.

Sunnuntain keikka alkaa The Mao Live House:ssa klo 20:30. Mao Live House osoite: Building 32, 570 Huaihai Xi Lu (near Hongqiao Lu). Address in Chinese: 上海市淮海西路570号32栋. Lippujen hinnat 120-380 RMB.

Ensiferum on niin ikään suomalainen metalliyhtye, jonka musiikissa ja sanoituksissa on havaittavissa vaikutteita viikinkimetallista, folk metalista, melodisesta death metalista, heavy metalista ja Kalevalasta. Yhtye on perustettu vuonna 1996. Ensiferum tulee Kiinaan Australiasta, jossa sillä oli useita keikkoja. Kiinassa yhtye esiintyy Shanghain lisäksi GuangZhoussa, Xi'an:issa sekä Pekingissä.

Ensiferumin keikka järjestetään YuYinTang Live House:ssa osoitteessa 1731 Yan an Xi Road (near Kaixuan Road) Changning District. Keikka alkaa klo 20.00. Lippujen hinnat 80-240 RMB.