SCIS Food Fair yhdisti makuja ja kulttuureja


Shanghai Community International School (SCIS) järjesti HongQiaon kampuksella Food Fair hyväntekeväisyystapahtuman lauantaina 24. lokakuuta. SCIS on myös monen suomalaisen lapsen ja nuoren koulu Shanghaissa.

Food Fair:in puuhamiehinä on PAFA-yhdistys eli vanhempien yhdistys. Oppilaiden vanhemmat osallistuivat tapahtumaan valmistamalla myytäväksi maidensa ruokia ja leivonnaisia tai maalle tyypillisiä juomia. Ruoan lisäksi tapahtumassa oli tarjolla musiikkiesityksiä ja tanssia sekä skate boarding -esitys ja jongleerausta. Erityisesti skeittiesitys kiinnosti oppilaita ja keräsi paljon yleisöä.

Tapahtuma on kasvanut muutamassa vuodessa todella isoksi, sillä mukana oli reilusti yli parikymmentä kansallisuutta. Telttarivistö reunusti jalkapallokenttää, joka muuttui päivän ajaksi varsinaiseksi makujen ilotulituskentäksi.

Pohjoismaiset herkut olivat tarjolla vierekkäisillä pöydillä. Ruotsalaisia on koulussa paljon ja siten heidän tarjontansa oli suurempi kuin naapureilla. Suomalaisilla oli kuitenkin esillä hittituotteita kuten karjalanpiirakoita, pullaa ja mustikkapiirakkaa. Pääsipä suomalainen joulupukkikin mukaan karkeloihin!

Osa myytävistä tuotteista oli kotiin vietäviä leipomuksia, juomia sekä erilaisia pidempään säilyviä ruokia ja ruoka-aineita. Tänä vuonna kokonaisten aterioiden osuus tarjonnasta oli varsin suuri ja etenkin korealaista ja intialaista ruokaa oli saatavilla iso valikoima saman tien retkipöydillä nautittavaksi. Aurinkoinen sää houkutteli paikalle runsaasti herkkusuita ja tapahtumasta muodostui todellinen menestys. Tapahtuman koko tuotto lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen SOHO – The New Vision for Disabled People -järjestölle (www.soho-ku.com).

Tunnelmakuvia


Telttarivistö houkutteli maistamaan herkullisia ruokia ja ostamaan kotiin tuliaisia.


Ruotsalaiset ja suomalaiset vierekkäin. Suomen pöydän takana Minna Hirsimäki.


Suomen oikealla puolella oli norjalaisten pöytä, jonka vohvelit kävivät kuin kuumille kiville.


Minna Hirsimäki Suomi-herkkujen keskellä

Teksti Lotta Soini, kuvat Kaisa Ryöppy